Veroilla pitäisi aina saada enemmän kuin niitä joutuu maksamaan. Hyvinvointivaltion palvelujen pitäisi tuntua arvokkaammilta kuin verojen maksu tuntuu ikäviltä. Yksilön turva, omaisuuden suoja ja palvelut, yritysten työvoima, luotettava toimintaympäristö ja elinkeinovapaus. Oletko samaa mieltä? Palkkaveroista euromääräisesti suuren osan maksavat keski- ja suurituloiset, arvonlisävero jakautuu tasaisemmin kaikille kulutuksen mukaan, yritykset maksavat voitoistaan yhteisöveroa. Yritysten pääkonttorit sijaitsevatJatka lukemista ”Miksi koko Suomen elinvoimaisuus on espoolaisen etu?”
Avainsana-arkisto:SOTE
Terveys edellä- organisaatioiden tehottomuudesta yksilön auttamiseen?
Kuntavaalit lähestyvät ja yksi merkittävä muutos seuraavalla vaalikaudella on se, että terveys- ja sosiaalipalvelut siirtyvät kuntien vastuulta maakunnille. Eli osa kunnan verorahoista käytetäänkin maakuntatasolla. Muutos vaatii myös kunnan päätöksentekijöiltä uudenlaista ymmärrystä ja yhteistoimintakykyä. Erikoissairaanhoito Oman kokemukseni mukaan kiireellinen erikoissairaanhoito toimii akuuteissa tilanteissa esimerkiksi Espoossa hyvin. Viimeisen viiden vuoden aikana olen joutunut 2 kertaa turvautumaan terveyspalveluihin,Jatka lukemista ”Terveys edellä- organisaatioiden tehottomuudesta yksilön auttamiseen?”