Oikeudesta oppia ja opettaa – peruskoulun alasajo?

Olen kirjoittanut useassa aiemmassa blogi-kirjoituksessa hyvinvointivaltioin oikeudenmukaisuuden tärkeydestä. Me suomalaiset maksamme korkeat veromme ja kalliin asumisen ja ruuan, koska uskomme, että verot hyödyttävät meistä jokaista, tasavertaisesti taustasta riippumatta.

Lähtökohta Suomessa on siis, että jokaisella lapsella on oikeus oppimiseen ja myös oikeus opetukseen. Se ei tarkoita itseohjautuvuutta, yksin tai yhdessä tehtävien tehtävien tekemisen kautta itse oppimista. Jotta yksittäiset asiat voivat muodostua osaamiseksi ja yhdistyä ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi, se edellyttää pedagogista otetta oppimiseen ja myös tunnesidettä ja vuorovaikutusta oppilaisiin ja opettajaan. Jokaisen tasoon, lähtökohtiin ja erityishaasteisiin sopivalla tavalla.

Uudet ylioppilaat Elimäen lukiosta 1989, kaikki kävivät saman koulun, taustasta ja lähtökohdista huolimatta. Lämmöllä muistelen lukioaikaani, luokkakavereita ja opettajia. Kuva Elimäen sanomat.

Suomalaisen peruskoulun tasalaatuisuus on oikeastaan se suurin ihme. Kaikki lähikoulut ovat kautta vuosien olleet laadukkaita. Nyt tuntuu vallalle päässeen luottamuspula opettajiin sekä lähikouluihin, että opettajien kykyyn osata opettaa kulloinkin ajankohtaisia asioita oppiaineiden ohessa, kunhan oppimistavoitteet ovat opetussuunnitelmassa selvät. Mikä tuntuu kummalliselta kun katsoo esimerkiksi digiloikkaa, joka on tehty tässä koronan aikana.

Pisa-tutkimus on kansainvälinen tapa mitata oppilaiden osaamisen tasoa kansainvälisesti. Suomen loiston vuoden (2006) jälkeen suunta on ollut radikaalisti alaspäin kaikilla osa-alueilla. Kukaan ei osaa sanoa varmuudella mistä se johtuu, esitän tässä muutaman valistuneen arvauksen (yhteneviä ajatuksia löytyy täältä):

• Integraatio on lisääntynyt, pienryhmät ovat poistuneet – opettaja ei pysty tekemään opetustyötä niin hyvin kuin jos eritystarpeiset oppilaat voisivat saada opiskella pääosin omassa pienryhmässään
• Erilaiset erityisopintokokonaisuudet ovat lisääntyneet – tämä aika on pois perusopetuksesta, usein äidinkielestä, koska tuntimääriä ei ole lisätty
• Yhteistyö kotien kanssa on lisääntynyt – kaikki tämä vie opettajan ja henkilökunnan aikaa opetukselta
• Monialainen yhteistyö on lisääntynyt integraation myötä- kaikki tämä vie opettajan ja henkilökunnan aikaa opetukselta

Opetusministeri on huolissaan, kun sosioekonominen tausta on alkanut näkyä enenevässä määrin oppimistuloksissa. Peruskoulusta pääsee läpi vaikka ei ole saavuttanut perustaitoja, jotka ovat välttämättömiä jatko-opinnoissa ja elämässä yleensä. Poikien ja tyttöjen tasoero on yhdenvertaisuuden kannalta kestämätön.

Ratkaisuksi esitän käytännön toiminnan tasolla

• Pienryhmät takaisin, kolmiportaisen tukimallin pitää taata tehostetun ja erityisen tuen päätöksen saaneille oikeus esim. tehostetusssa tuessa 50% pienryhmissä ja erityisen tuen päätöksellä 100% pienryhmissä. Varmistetaan siis työrauha perusopetukseen ja yksilöllinen tuki oppilaille.
• Kaikki rönsyt ja oppiaineilta aikaa vievät kokeilut pois opetussuunnitelmassa seuraavaksi 10 vuodeksi. Annetaan opettajille aikaa panostaa oman oppiaineen opettamiseen.
• Minimoidaan kaikki Wilma-hommat, sanalliset palautteet, kehityskeskustelut ja vanhempainillat, paitsi sähköisesti voi infoja järjestää. Annetaan palaute oppilaille luokkatilanteessa.

Rehtorin tärkein tehtävä tulisi olla karsia opettajilta kaikki turhat tehtävät, kokeilut ja kokoukset, jotta he voivat keskittyä ydintehtäväänsä, opettamiseen. Tällä muutoksella varmistetaan että oppiaineissa on riittävästi opetusta, jotta sosioekonominen tai sukupuolinen tausta ei vaikuta kuten nyt, kun opetusta on suhteessa vähemmän, kun aikaa vie kaikki muu. Nyt olemme kaikella hörhöilyllä lisänneet huonosti pärjäävien osuutta.

Koulutuksen rahoituksen osalta meillä on myös ongelmia, jotka pitää ratkaista:

• Valtio osoittaa rahaa opetukseen, mutta kunta päättää itsenäisesti, miten budjettinsa käyttää, eli rahojen käyttäminen, ehkä täysin eri toimintoihin kuin ne on osoitettu, on lopulta kunnan päätös. Tästä on hyvä esimerkki Helsingin koulutusleikkaukset.
• Kunnan tilaratkaisut ovat vaikuttaneet siihen, että Espoossa tilakustannukset nousevat yli 10% vuodessa, ja tämä on siis koulutoimen toimintamenoista pois. Tilaratkaisut pitkälle aikavälille tehdään ihan toisaalla kunnan organisaatiossa kuin opetuslautakunnassa, johon ne tulevat annettuna. Huono rakentaminen on lapsien opetuksesta pois. Tähän pitää tulla kunnissa muutos.
• Kun laajennetaan palveluita, kuten maksuton varhaiskasvatus, nyt kokeilussa oleva kaksivuotinen malli tai maksuton 2. aste, rahoituksen pitäisi kasvaa pysyvästi vastaavasti, mutta näin ei ole käynyt. Silloin aiemmat rahat jaetaan vaan eri lailla, eli toisista osista joudutaan toimintaa leikkaamaan, että uudet lakisääteiset toiminnot voidaan kattaa.

Tarkistin valtion budjetista, havaitsin että vuosien 2006 – 2021 aikana korkeakoulutus näyttää saaneen kolminkertaisen rahoituksen, mutta muut opetuspuolen momentit ovat kasvaneet vain n. 10-20%. Ja monia lakisääteisiä uudistuksia on tehty samaan aikaan, jolloin käytännössä kulut ovat kasvaneet, vaikka ikäluokat ovat pienentyneet. Eli hyvätkin uudistukset huonontavat kokonaistilannetta, jos ne rahoitetaan jakamalla samat rahat vanhoihin ja uusiin toimintoihin.

Siksi PISA-käyrät menevät alaspäin, vaikka jokainen hallitus on pyrkinyt parantamaan suomalaista koulutusta. Edellä mainituilla käytännön toiminnan ja rahoituksen muutoksilla voimme saada nykyrahalla enemmän oppimista ja tasa-arvoa. Ja PISA-tulokset nousu-uralle.

Ja siksi sillä on väliä, ketä äänestät kuntaasi päättämään. Peruskoulun kohtalo on lopulta kuntapäättäjien kädessä.