Saimme vastikään tunnustuksen, että maamme ihmiset ovat maailman onnellisuustilaston kärjessä. Se ei tarkoita, että kaikki asiat ovat täydellisesti ja jokainen suomalainen on aina onnellinen. Suomalaisuuden syvintä olemusta ovat osallisuuden kokemus ja tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet. Tausta vaikuttaa meihin jokaiseen mutta se ei määritä meitä ihmisenä. Pamela ja Joonatan Tola kertoivat omasta haastavasta nuoruudestaan, tärkein viesti tuossakin kirjoituksessa oli toivo ja se että Suomessa saa apua ja voi tavoitella omia unelmiaan, lähtökohdista huolimatta. Ilmainen ja pakollinen 2. aste on yksi askel edelleen tällä tasa-arvoisten mahdollisuuksien tiellä. Siksi olen pitänyt tärkeänä myös sitä, että jokainen nuori saisi lähteä opiskelemaan sille polulle , joka häntä eniten kiinnostaa. Eli mielestäni pakollisuuden mukana pitäisi tulla yksilön valinnanvapaus opiskelupaikan suhteen ja tuki jokaiselle nuorelle tavoitella omia unelmiaan. Espoo voisi tätä kokeilla?

Onnellisuuteen eniten vaikuttava asia on tutkimuksen mukaan se, ettei tarvitse pelätä oman ja perheensä turvallisuuden vuoksi tai onko perheelle ruokaa. Kun näistä ei hyvinvointivaltiossa tarvitse suuresti huolehtia, jää energiaa tavoitella niitä omia unelmiaan, mikä lopulta auttaa koko kansakuntaa menestymään. Yritteliäisyydestä ja työnteosta pitäisi siten aina olla hyötyä ja sitä pitäisi kannustaa.
Naisten tasa-arvo on Pohjoismaissa parhaalla tasolla maailmassa. Yksi esimerkki siitä on naisten osallisuus yhteisten asioiden hoidossa, kunnallisvaaleissa esimerkiksi Espoon Keskustalla ehdokkaita on alueiden, sukupuolten ja ikäryhmienkin osalta melko tasa-arvoisesti kaikista ryhmistä. Ja vielä mahtuu mukaan! Jos löydät jotain itsellesi tärkeitä asioita teemoista Perhe – Arki- Yrittäjyys ja työ – Luonto-teemaisesta kuntavaaliohjelmastamme, niin ilmoittaudu ehdokkaaksi. Kaikesta ei kuntapolitiikassa tosiaan tarvitse olla ohjelman kanssa samoilla linjoilla, ja kansalaisvelvollisuutensa voi tehdä sekä äänestämällä että lähtemällä ehdokkaaksi itselleen tärkeiden asioiden puolesta. Kunnallisvaaleissa voivat muuten olla ehdolla ja äänestää myös kunnassa asuvat, vähintään 2 vuotta Suomessa asuneet muiden maiden kansalaiset.
Tasa-arvo tarkoittaa muutakin kuin sukupuolten tasa-arvoa. Yhdenvertainen kohtelu on perustuslakimme kulmakivi. Kaikki suomalaiset, Suomessa asuvat, eri taustoista ja erilaisilla arvoilla ja mielipiteillä varustetut ihmiset ovat onneksi lain edessä tasa-arvoisia. Tämän soisi toteutuvan myös käytännössä. Kuntataloudessa niukkuus ajaa usein siihen, että päiväkotipaikka ei järjesty läheltä, korkeat asuntojen hinnat ajavat ihmisiä Espoosta ympäristökuntiin, nuori ei pääse oman kunnan lukioon tai ammattikouluun, erikoissairaanhoidon saaminen riippuu kunnan taloustilanteesta, vanhus ei voi itse valita missä haluaa asua. Suomen tasolla kaikissa näissä on kysymys osaoptimoinnista ja järjestelmän heikkoudesta. Tasa-arvo toteutuu mielestäni parhaiten kun asioita katsotaan ja ne rakennetaan yksilöitä varten, ei järjestelmiä ja organisaatioita varten.
Jos kannatat mahdollisuuksien tasa-arvoa niin äänestä kuntavaaleissa sellaisia ehdokkaita ja puolueita, joiden arvoissa nämä teemat näkyvät. Arvot kertovat meistä ja agendastamme yli yksittäisten asioiden ja kannanottojen.