Miksi Keskusta?

Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, mutta useita puolueita eli Keskustaa, Demareita, Vihreitä, RKP:tä ja Kokoomusta. Miksi siis lähdin ehdolle Keskustan riveissä?

  • olen yritysmyönteinen ja uudustusmielinen, eli kuntien ja valtion tärkein tehtävä on luoda kaikenlaisille ja -kokoisille yrityksille toimintaympäristö, jossa ne voivat menestyä, kasvaa ja työllistää. Minusta viime aikoina vasemmistopuolueet ovat lisänneet vastakkainasettelua ja jääneet kiinni menneeseen maailmaan.
  • Vihreistä on tullut yhden asian puolue, ilmastopuolue. Kaikki asiat tehdään ilmasto edellä. Ilmastomuutoksen ehkäisy on tärkeä, mutta se ei tule autetuksi pakottamalla vaan kannusteilla ja pienin askelin.
  • Kokoomuksesta eroan siinä, että minusta niiden jotka pystyvät maksamaan veroja, on niitä maksettava, jotta valtio ja kunnat voivat lainmukaiset tehtävänsä kansalaisille ja kuntalaisille hoitaa.
  • Perussuomalaiset ovat yhden asian puolue, maahanmuuttovastaisuuden puolesta, minä en ole. Rasismille ei saa antaa lisää tilaa millään perusteella.

Olen myös samaa mieltä monen em. puolueen kanssa, monipuoluejärjestelmässä yhteisten asioiden löytäminen onkin erityisen tärkeää.

Olin Espoon Keskustan vaaliohjelman kanssa hyvin samaa mieltä mihin suuntaan Espoota tulee kehittää. Siksi Keskusta.

Naisten kyläpesistä keskiviikkoisin Tuomarilassa asumisen ajalta
Naisten kyläpesistä keskiviikkoisin Tuomarilassa asumisen ajalta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: